Dome Karukoski onnettomuudessa – julkaisi karun kuvan somessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Menestynyt suomalainen ohjaaja Dome Karukoski tunnetaan muun muassa elokuvista Napapiirin sankarit, Tom of Finland ja Tolkien. Nyt ohjaaja paljastaa joutuneensa onnettomuuteen, joka olisi voinut lopettaa hänen uransa ja jopa koko elämänsä.

Dome Karukoski jakoi Twitterissä kuvasarjan, jossa hän on saanut rajuja ruhjeita kasvoilleen. Ohjaaja oli joutunut pyöräillessään onnettomuuteen, jonka jälki olisi voinut olla pahempaakin mikäli hän ei olisi käyttänyt kypärää.

– Pyöräilykypäriin kätkeytyy taikavoimia. Ne voivat estää elokuvaohjaajia päättämästä uraansa… Ja elämäänsä, Karukoski kirjoitti.

– Kiitokset Haartmanin sairaalan väelle, joka piti minusta hyvää huolta ja kuunteli huonoja vitsejäni viiden tunnin ajan. Käytä kypärää, ellet ole Krypton-planeetalta, ohjaaja jatkoi.

Dome Karukosken tuorein ohjaustyö on brittisarja The Beast Must Die. Maailmalla kiitosta kerännyt sarja on katsottavissa Siomessa C More -palvelussa.