Pizza-automaatteja jo kolmella paikkakunnalla – uusin Tikkurilaan

Ruoka Toimittaja:

Artesaanipizzaa päästään nauttimaan kolmella suomalaisella paikkakunnalla epätyypilliseen tapaan valmistettuna. Kauniaisissa, Tuusulassa ja Vantaan Tikkurilassa sijaitsee Fizza-automaatti, joka tarjoilee aidossa pizzauunissa valmistettua pizzaa ympäri vuorokauden.

Torstaina 5. elokuuta avattava tuorein Fizza-automaatti sijaitsee Tikkurilan Viertolassa urheilupuistossa. Ensimmäinen Fizza ilmestyi Kauniaisiin tammikuussa, toinen puolestaan kesäkuussa Tuusulaan. Fizza Oy:n omistaja Alexandre Benjamin kertoo laajentumisesta ensimmäisenä uutisoineelle Helsingin Sanomille Tikkurilan valikoituneen kolmanneksi paikaksi sen sijoitettua korkealle äänestyksessä uudesta sijainnista.

Fizza-automaateissa tarjolla on seitsemää erilaista pizzaa, vaihtoehtoina muun muassa Margherita, jalopenoa ja pepperonia sisältävä Diavola, Härkis-Mexicana, savulohta sisältävä White Grani ja suomalaisten suosikki Hawaii. Hinnat vaihtelevat 9,50 euron ja 13,50 euron välillä. Pizzojen saatavuuden voi tarkistaa etukäteen Fizza-sovelluksella.

Fizza-automaatteja on tarkoitus laajentaa eri puolille Suomea, ja seuraava avataan jo syyskuussa. Toiveita uusien Fizza-pisteiden sijainneiksi on mahdollista esittää äänestämällä niitä yhtiö kotisivuilla.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin samasta aihealueesta Ruoka -osioistamme.