Love Island Suomessa koronatartuntoja – tuotantokausi viivästyy viikolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Love Island Suomi -realitysarjan kolmannen tuotantokauden oli määrä alkaa televisiossa maanantaina 16. elokuuta. Ohjelman alkamista joudutaan kuitenkin odottamaan hieman pidempään, sillä se siirtyy eteenpäin viikolla.

Love Island Suomen kolmannen kauden alkaminen siirtyy tuotannossa paljastuneen kahden koronatartunnan vuoksi. Alkamista päätettiin tuotantoyhtiö ITV Studios Suomen ja MTV Oy:n mukaan siirtää mahdollisten altistumisten ja jatkotartuntojen välttämiseksi. Ohjelmaa kuvataan vain yhden päivän viiveellä, minkä vuoksi kuvausten keskeyttäminen näkyy ohjelman lähetysajassa.

– Tämä on poikkeuksellinen tilanne ja vaikea päätös, mutta se on ainoa mahdollinen, sillä kaikkien tuotannon jäsenten turvallisuus ja terveys on tärkeintä. Tuotantokauden aloituksen siirtäminen on tietysti niin meille tekijöille kuin sarjaa odottaville faneille valtava pettymys, kertoo vastaava tuottaja Eevamaria Vassinen tiedotteessa.

ITV Studios Suomen vastaavan tuottajan Heidi Mukbergin mukaan koko tuotantoryhmä testattiin ennen tuotannon alkamista, ja testauksia jatketaan säännöllisesti. Tuotannon kerrotaan noudattaneen tarkasti hygienia- ja koronaohjeistuksia. Love Island Suomen on nyt määrä alkaa AVAlla, mtv-palvelussa ja C Moressa maanantaina 23. elokuuta.