Uusi Yksin kotona -elokuva ilmestyy jouluksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Disney-yhtiön paljastettiin joitain vuosia takaperin suunnittelevan uutta Yksin kotona -elokuvaa. Nyt klassisen perhe-elokuvan uuden version on paljastettu saavan ensi-iltansa loppuvuodesta.

Uuden Yksin kotona -elokuvan englanninkielinen nimi on Home Sweet Home Alone. Elokuvassa seurataan Max Mercer -nimistä 12-vuotiasta poikaa, joka on jätetty yksin kotiinsa hänen perheensä matkustettua Japaniin joulun pyhiksi. Max joutuu puolustamaan kotiaan katalan pariskunnan yrittäessä varastaa taloon kätkettyä arvoesinettä.

Dirty Grandpa -ohjaaja Dan Mazerin Home Sweet Home Alonen päärooleissa nähdään Jojo Rabbit -elokuvaa tähdittänyt Archie Yates, Unbreakable Kimmy Schmidt -sarjan Ellie Kemper ja Saturday Night Live -tähti Kenan Thompson. Alkuperäinen Yksin kotona -tähti Macaulay Culkin ei ainakaan ennakkotietojen perusteella ole mukana uudessa versiossa. Elokuva imestyy katsottavaksi Disney Plus -suoratoistopalveluun 12. marraskuuta.