Juuri nyt: Kimi Räikkösellä koronatartunta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Formula 1 -uransa lopettamisesta äskettäin kertonut suomalainen formulamestari Kimi Räikkönen on saanut koronatartunnan. Asiasta kertoi Formula 1 -sarja sosiaalisen median virallisella kanavallaan. Sarjan ilmoituksen mukaan Kimi Räikkönen ei tartuntansa vuoksi tule ajamaan Hollannin osakilpailussa.

Formulasarja toivottaa Räikköselle pikaista paranemista ja toivoo Jäämiehen palaavan kilparadoille pian. Kimi Räikkösen tilalla nähdään alustavien tietojen mukaan puolalainen Robert Kubica, joka ajoi ensikerran Formula 1 -sarjassa vuonna 2006. Muutama päivä sitten Räikkönen kertoi päättäneensä jo viime talvena formulauransa lopettamisesta.

– Se on tässä. Tämä on viimeinen kauteni Formula 1 -sarjassa. Tämä on päätös, jonka tein viime talvena. Päätös ei ollut helppo, mutta tämän kauden jälkeen on aika uusille asioille. Vaikka kausi on yhä käynnissä, haluan kiittää perhettäni, kaikkia tiimejäni, kaikkia jotka ovat olleet mukana urallani ja ennen kaikkea upeita fanejani, jotka ovat kannustaneet koko tämän ajan, Kimi Räikkönen kirjoitti Instagramissa.

Kimi Räikkösen ura Formula 1 -sarjassa on kestänyt peräti 20 vuoden ajan. Hänet on nähty useissa talleissa, joista Ferrarilla hän voitti vuonna 2007 maailmanmestaruuden. Jäämiehenä tunnettu suomalainen tunnetaan siitä, ettei hän esittele kovin helposti tunteitaan median edessä. Formula 1 -uransa hän aloitti Sauberilla vuonna 2001, mutta vaihtoi pian McLarenille. Välillä hän oli kolmen vuoden ajan poissa F1-sarjasta, kunnes teki paluun Lotus-tallin kuljettajana. Nykyisin Räikkönen ajaa Alfa Romeon tallissa.