Ranskan terveysviranomaiset tutkivat: Vaikuttaako koronavirusrokote kuukautiskiertoon?

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Suomessa ja ulkomailla on raportoitu useita tapauksia, joissa naisten kuukautiskierto on häiriintynyt koronavirusrokotteen ottamisen jälkeen. Joillakin naisilla on merkittävästi lyhentynyt tai pitkittynyt kierto tai ilmaantunut epäsäännöllistä vuotoa. Joillakin naisilla on ollut aiempaa runsaammat tai niukemmat kuukautiset.

Euroopan lääkeviraston mukaan koronarokotusten jälkeen ilmenneiden kuukautishäiriöiden yhteyttä rokotuksiin ei toistaiseksi ole voitu osoittaa. Usein syyksi on kerrottu, että kuukautishäiriöt ovat erittäin yleisiä hedelmällisessä iässä olevilla naisilla ja ne saattavat liittyä stressiin tai gynekologisiin vaivoihin. Silti moni säännölliset kuukautiset omaava on huomannut eron selvästi aiempaan verrattuna.

Rankan kansallinen lääkkeiden ja terveystuotteiden turvallisuusvirasto on ryhtynyt tutkimaan asiaa. Maassa on raportoitu 36 vakavaa oiretta kuukautisiin liittyen rokotteen ottamisen jälkeen. Oireita ei voida suoraan tulkita rokotteen aiheuttamiksi, sillä sen lyhyen käyttöajan vuoksi tieteellinen arviointi on tekemättä ja laajamittainen tutkimustyö vaatii pidemmän seurantajakson rokotteen hyödyistä ja mahdollisista haitoista.

Espanjassa on raportoitu rokotteen aiheuttamista kuukautishäiriöistä 450 kappaleen verran, kun Yhdistyneessä kuningaskunnassa asiasta on tehty haittavaikutusilmoitus peräti 29.000 kertaa. Osa naisista ei raportoi kuukautiskierron häiriöistä tai eivät usko sen johtuvan koronavirusrokotteesta, joten tilastot eivät ole valideja tarkastelun tueksi. Asia vaatisi laajempia tieteellisiä tutkimuksia, Connexion uutisoi.