Isä sai tarpeekseen työtä vieroksuvasta pojastaan – asetti tiukat säännöt

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olipa kyse perheestä, yrityksestä, kunnasta tai kokonaisesta valtiosta, on jokaisen annettava oma panoksensa yhteiseksi hyväksi. Joku joutuu aina omalla työllään maksamaan myös vapaamatkustajien elämän. SIksi onkin tehokkainta ja järkevää, että kaikki tekevät yhtä paljon töitä jokaisen hyvinvoinnin eteen.

Eräs isä on kertonut Redditissä kyllästyneensä aikuisikään ehtineen poikansa kotona lorvimisesta. Pojalla ei ollut töitä, mutta hän ei myöskään osallistunut kotitöihin. Vastavalmistunut ja 23-vuotias mies muutti opiskeluiden jälkeen takaisin vanhempiensa ja pikkusiskonsa luokse asumaan.

– Hän lisää ainoastaan elinkustannuksiamme, ei ole mennyt töihin tai auta kodissamme millään muotoa, isä kertoo epätoivoisena.

Hän lateli pojalle säännöt. Poika menee töihin, auttaa kotona tai muuttaa pois. Hänen on pestävä omat pyykkinsä ja tiskinsä. Aikuisen miehen ei ole myöskään aiheellista valittaa ruoasta, vaan hän syö mukisematta sitä mitä on ja osoittaa kunnioitusta sekä kiitollisuutta ateriaa kohtaan. Koska miehen pikkusiskolla on kuuden tunnin raja netin käyttöön, aikoo isä asettaa saman rajan myös pojalleen.

Lisäksi jos poika aikoo aikamiehenä asua isänsä nurkissa ilmaiseksi, on hänen kustannettava omat huvituksensa, kuten Netflix ja muut suoratoistopalvelut. Perheen äiti haukkui isän sääntöjen vuoksi ja sanoi miehen kohtelevan omaa poikaansa kuin epätoivottua vierasta. Isä on eri mieltä. Hän haluaa opettaa pojalleen, että mikään ei ole ilmaista. Ei etenkään toisten piikkiin laiskottelu.

AITA – For setting ”unreasonable” rules for when my son moved back in?



byu/ChrisThrow367 inAmItheAsshole