Uusi-Seelanti määräsi rokotepakon – koskee terveydenhuoltoa ja opettajia

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Uuden-Seelannin koronalinja on ollut yksi maailman tiukimmista. Taannoin maassa tosin luovuttiin niin kutsutusta nollalinjasta, jossa tartuntaryppäitä on pyritty tukahduttamaan nopeasti koronasulkujen avulla.

Nyt Uudessa-Seelannissa on määrätty rokotepakko, joka koskee terveydenhuollon työntekijöitä ja opettajia. Sen myötä esimerkiksi lääkärien, sairaanhoitajiaen ja terveydenhuollon etulinjan työntekijöiden täytyy olla kahdesti rokotettuja joulukuuhun mennessä. Oppilassa yhteydessä olevien koulutussektorin työntekijöiden tulee olla kahdesti rokotettuja tammikuun alkuun mennessä.

Uuden-Seelannin tiukka koronastrategia suojeli maata vaikealta koronakriisiltä pitkän aikaa, mutta ärhäkkäämmin leviävän deltavariantin vuoksi tilanne muuttui. Maan pääministeri Jacinda Arden myös kertoi taannoin, ettei tukahduttamisstrategiaa enää tarvita rokotusasteen noustua.