Suomessa 80 prosentin rokotekattavuus ensi viikolla – mikä muuttuu?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Koronapassin käyttöön ottaminen on näyttänyt olevan tehokkain keino houkutella asiaa pidempään harkinneita ihmisiä ensimmäiseen koronavirusrokotukseen. THL kertoo, että pitkään haaveiltu ja ihmisille luvattu 80 prosentin rokotekattavuus saavutetaan ensi viikolla.

Hallitus on aiemmin päättänyt, että koronarajoituksista luovutaan 80 prosentin kattavuuden jälkeen. Paikalliset rajoitukset ovat kuitenkin edelleen mahdollisia. Rokotekattavuudesta huolimatta hallitus on kertonut jatkavansa edelleen rajoituksia ravintolatoiminnassa – ainakin marraskuun puoleen väliin asti.

– Jos ajattelemme 80 prosenttia, niin sehän on luku, vain luku. Epidemiologiselta kannalta tilannetta arvioidaan edelleen kokonaisuutena. Valtioneuvoston periaatepäätös on voimassa, ja jos siihen muutoksia on tulossa, ne ovat myöskin valtioneuvoston päätöksiä, sosiaali ja terveysminsteriön strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki sanoi tiedotustilaisuudessa.