Suosikkisarjan tähden kasvoilla myydään tuotteita ympäri maailmaa: ”En ole tehnyt asialle mitään”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä B.J. Novak tunnetaan erityisesti The Office, eli Konttori -sarjan yhdysvaltalaisesta versiosta. Tähden kasvoihin on saattanut törmätä myös toisenlaisissa yhteyksissä. Ne koristavat mitä erilaisempien tuotteiden mainoksia ja pakkauksia eri puolilla maata.

B.J. Novakin kasvoja on käytetty muun muassa partaterien, hajuvesien ja kasvomaalien mainoksissa. Tuotteita on myyty niin Yhdysvalloissa, Uruguayssa kuin Ruotsissakin. Nyt tähti on avannut erikoisen ilmiön syitä Instagramin Tarinat-osiossa.

– Vuosia sitten joku laittoi vahingossa kuvani vapaaseen käyttöön tarkoitetun sisällön verkkosivuille, ja olen ilmeisesti päätynyt tuotteisiin eri puolilla maailmaa. Se on minusta niin hauskaa, etten ole tehnyt asialle mitään, Novak kirjoitti.

Novak näytteli Konttori-sarjassa Dunder Mifflinissä työsentelevää Ryan Howardia. Näyttelemisen lisäksi hänet tunnetaan koomikkona, käsikirjoittajana ja tuottajana.