Varkauden kerrostaloräjähdyksen syy selvisi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Varkaudessa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa tapahtui sunnuntai-iltana voimakas räjähdys. Rakennuksen ulkoseinääkin näkyvästi vaurioittaneessa räjähdyksessä kuoli asunnossa asunut mies. Poliisi on tutkinut tapahtunutta törkeänä tuhotyönä.

Poliisin paikkatutkinassa on sittemmin selvinnyt, että räjähdyspaikkana toimineessa asunnossa oli todennäköisesti käsitelty bensiiniä. Bensiini oli höyrystynyt, räjähtänyt ja aiheuttanut tulipalon. Toistaseksi on epäselvää, oliko bensiini sytytetty tahallaan vai oliko kyseessä vahinko.

Asunnosta kuolleena löytyneen henkilön uskotaan olevan hiljattain Varkauteen ulkopaikkakunnalta muuttanut vuonna 1989 syntynyt mieshenkilö. Hän ei ole ollut aikaisemminkin tekemisissä poliisin kanssa. Henkilö oli tapahtuma-aikana asunnossa yksin.

Pelastuslaitos pelasti rakennuksesta räjähdyksen jälkeen neljä henkilöä. Heillä ei poliisin tietojen mukaan ollut vakavia tai pidempää sairaalahoitoa vaativia vammoja. Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä teknisten tutkimusten merkeissä.