Finnair lentää taas Tampereelta ja Turusta Helsinkiin – mukana myös bussikuljetuksia

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lentoyhtiö Finnair aloittaa uudelleen Helsingin ja Tampereen sekä Turun väliset lennot. Lennot ovat olleet tauolla koronapandemian alkuajoista lähtien keväästä 2020 asti. Finnair alkaa lentämään Helsinkiin ja takaisin Turun sekä Tampereen lentokentiltä jälleen 27. maaliskuuta 2022.

Lentoja tullaan toukokuusta lähtien myös täydentämään bussikuljetuksilla. Liikenneohjelmaan kuuluvat erityisesti elinkeinoelämälle tärkeiksi kuvaillut aikaisen aamun ja myöhäisen illan lentoyhteydet. Linja-autokuljetusten luvataan yhdistyvän sujuvasti ja saumattomasti Finnairin alkuillan lentojen aikatauluihin.

Yhtiön tavoitteena on vähentää Turun ja Tampereen reittien hiilikuormaa ja samalla varmistaa sujuvat yhteydet jatkolennoille taloudellisesti kestävällä tavalla. Turun ja Tampereen lentojen aikataulutettu aika on 35 minuuttia. Varsinainen lentoaika on noin 25 minuuttia.