Sylvester Stallone oli kuolla Rocky 4 -elokuvan tappelukohtauksessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rocky 4 -elokuvassa Sylvester Stallonen näyttelemä nyrkkeilijä Rocky Balboa otti mittaa Dolph Lundgrenin esittämästä neuvostoliittolaisesta Ivan Dragosta. Nyt Stallone on paljastanut, että elokuvan intensiivisen nyrkkeilykohtauksen tekemisellä oli olla traagisia seurauksia.

– Kun hän iski minut kumoon ensimmäisessä erässä, se oli aitoa. Hän päihitti minut täysin enkä tuntenut sitä heti, mutta myöhemmin samana iltana sydämeni alkoi turvota. Hän oli ruhjonut sydänpussin samaan tapaan kuin autokolarissa tapahtuu rintakehän osuessa rattiin. Verenpaineeni nousi 260:n. Minun pelättiin juttelevan pian enkeleiden kanssa, Stallone paljasti Daily Mail -lehden mukaan.

Elokuvan tekemisestä kertovalla Youtube-videolla Stallone kertoo maanneensa tehohoidossa nunnien ympäröimänä, mutta jatkaneensa ottelukohtauksen kuvaamista jo neljä päivää myöhemmin. Stallone on työstänyt Rocky 4 -elokuvasta ohjaajan versiota, jossa mukana on ennennäkemättömiä kohtauksia. Se saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 11. marraskuuta 2021.