Rocky-elokuva täyttää tänään 45 vuotta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nyrkkeilijä Rocky Balboa lukeutuu Rambon ohella tunnetumpiin Sylvester Stallonen valkokankaalla esittämiin hahmoihin. Rocky on esiintynyt vuodesta 1976 lähtien yhteensä kahdeksassa elokuvassa. Tänään sunnuntaina tulee kuluneeksi 45 vuotta elokuvasarjan ensimmäisen osan ensi-illasta. Rockyn tarina ei kuitenkaan vaikuta vielä päättyneen.

Sylvester Stallone on paljastanut suunnittelevansa parhaillaan Rocky-televisiosarjaa, jolle hän on jo alkanut kirjoittamaan varsinaista käsikirjoitusta edeltävää treatment-suunnitelmaa. Sarja sijoittuisi aikaan ennen ennen ensimmäisen elokuvan tapahtumia. Stallonen mukaan siinä seurattaisiin mullistuksien täyttämää aikakautta 1960-luvulta lähtien nuoren Rocky Balboan silmin.

Luonnollisesti nuoren Rockyn roolissa tultaisiin näkemään uusi näyttelijä. Sylvester Stallone ei kuitenkaan paljastanut, kenet hän haluaisi nähdä nyrkkeilijän roolissa. Sarja on toistaiseksi vielä varhaisessa vaiheessa suunnitteluasteella, mutta Stallonen kaltaisella nimellä ei todennäköisesti olisi vaikeuksia saada nimikettä tuotantoon suoratoistopalveluissa.