Ruotsissa tehtiin mykistävän upeaa piparitaidetta – uskotko silmiäsi?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on tehty jo parin viikon ajan aktiivisesti pipareita ja tietenkin myös piparkakkutaloja. Sosiaalisessa mediassa on nähty toinen toistaan upeampia rakennuksia ja pipariluomuksia. Nyt Ruotsissa on haastettu piparitaiteilijat tekemään poikkeuksellisen upeita luomuksia, jotka on asetettu kaiken kansan ihasteltavaksi.

Kuvissa nähtävä piparkakkukuvaelma on parhaillaan esillä Webhallenissa Tukholman Medborgarplatsenilla. Ihan kotioloissa tätä teosta ei olisi voinut toteuttaa, sillä sen valmistamiseen kului aikaa lähes puolitoista kuukautta. Piparitaide on Caroline Erikssonin käsialaa. Kyseessä on PlayStationin kampanja, johon myös tavalliset kansalaiset saivat ottaa osaa teoksillaan.

Kuva: Lehdistökuva
Kuva: Lehdistökuva