Uhkea Rihanna näyttävästi brändinsä lähettiläänä

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Barbadoslaistaustainen poptähti Rihanna tunnetaan paitsi musiikistaan, myös esimerkiksi näyttelijänä, muotisuunnittelijana ja yrittäjänä. Taannoin Rihanna nimettiin itsenäistyneen Barbadoksen valtion viralliseksi kansallissankariksi.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt Rihanna on esitellyt lähestyvän joulun kunniaksi mallistonsa tuotteita ja viitannut vihreään Grinchin hahmoon. Näinkin mukavissa asuissa paketteja voi jouluaattona avata yhdessä ystävien ja perheen kanssa.

Viimevuosina tähti on panostanut erityisesti alusvaatteisiin keskittyvään Savage X Fenty -vaatemerkkiinsä. Rihanna nähdään usein esittelemässä mallistonsa tuotteita. Rihannan tuorein albumi on vuonna 2016 julkaistu albumi Anti. Sen jälkeen fanit ovat saaneet odotella Rihannalta uutta musiikkia hänen keskittyessä bisneksiinsä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.