Puola laskee polttoaineveroa ja bensiinin arvonlisäveroa – väliaikaisesti

Matkailu · Terhi Piiroinen

Puolassa on Suomen tavoin tuskasteltu korkeiden polttoainekustannusten kanssa. Rundfunk Berlin-Brandenburg -lehden mukaan Puolan hallitus on päättänyt korkean inflaation vuoksi laskea huomattavasti polttoaineveroa ja polttoaineiden arvonlisäveroa. Kyseessä on väliaikainen ratkaisu. Tätä artikkelia on päivitetty. Lue lisää artikkelin lopusta.

Puolassa 95-oktaanisen polttoaineen litrahinta on kuusi zlotya, eli 1,29 euroa. Kuuden zlotyn hintaa on pidetty Puolassa niin sanottuna kipurajana. Nyt polttoaineen hinta laskee väliaikaisesti, kun hallitus taistelee inflaatiota vastaan. Puolan inflaatio on 6,8 prosenttia, joka on korkein luku 20 vuoteen.

Asiasta uutisoineen RBB:n mukaan toukokuun loppuun asti käytössä olevat väliaikaiset toimet helpottavat kansakuntaa. Maassa uskotaan, että polttoaineturismi lisääntyy etenkin Saksan alueelta. Koronavirusrajoitukset kuitenkin vähentävät turismia.

PÄIVITYS 23.2.2022: Uutisoimme aiemmin Rundfunk Berlin-Brandenburgin tietoihin perustuen, että Puola olisi poistamassa polttoaineveron ja polttoaineen arvonlisäveron tilapäisesti kokonaan. Myöhemmin RBB-lehti kuitenkin korjasi artikkelinsa virheellisiä tietoja. Verojen tilapäisen poistamisen sijaan Puola laskee polttoaineveroa alimmalle EU:n sallimalle tasolle ja alentaa arvonlisäveron 23 prosentista kahdeksaan prosenttiin kuudeksi kuukaudeksi alkaen 1. helmikuuta.