Käteinen raha täyttää yhä Joulupatoja – järjestetty Suomessa 95 vuoden ajan

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Pelastusarmeija toimii 132 maassa auttaen miljoonia ihmisiä. Pelastusarmeija perustettiin Englannissa vuonna 1865. Suomessa Pelastusarmeija on toiminut vuodesta 1889, eli yli 130 vuoden ajan. Toimintaa on tällä hetkellä noin 24 paikkakunnalla. Joulupata-keräys on järjestetty Suomessa vuodesta 1906 alkaen.

Sähköisten maksutapojen yleistymisestä huolimatta yli puolet Pelastusarmeijan Joulupata-keräyksen lahjoituksista tehdään edelleen käteisellä patoihin. Perinteinen maksutapa, käteisraha, on pitänyt pintansa vuosien saatossa.

– Monet kokevat tutuksi käyneen lahjoitustilanteen mieluisaksi ja samalla henkilökohtaiseksi pysähtyessään kaupungilla joulupadan äärellä. Samalla vaihdetaan joulutervehdyksiä ja ehkä muutama ajatuskin paikalla päivystävien patavahtien kanssa, kertoo Pelastusarmeijan viestintäpäällikkö Esa Nenonen.

Kotimaan vähävaraisten hyväksi pystytettävät joulupadat ovat joulun aikana 15.–23.12.2021 esillä 41 paikkakunnalla, patoja on yhteensä 163. Tarkemmat patojen sijainnit löytyvät osoitteesta www.joulupata.fi.