Helsingin kaupunki kielsi ilotulitteet uutena vuotena

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Uuden vuoden juhlintaan on perinteisesti kuulunut ilotulitteiden käyttö. Ilotulitteiden käytöstä tori- ja kauppa-alueilla sekä ihmisten kokoontumisesta käyttääkseen ilotulitteita muillakin julkisilla alueilla, on aikaisempien vuosien tilastojen mukaan aiheutunut vakavia vahinkoja ja pysyviä henkilövammoja.

Tiiviillä kaupunkialueella ja suuressa ihmisjoukossa on vaikea huolehtia ilotulitteelle määritetystä suojaetäisyydestä. Pelastuslaitos haastaa kaupunkilaiset miettimään, voisiko uutta vuotta juhlia uusilla tavoilla, niin että samaan aikaan ilo ja toiset ihmiset huomioitaisiin.

Helsingin kaupungin pelastuslaitos kieltää ilotulitteiden käytön Helsingin kaupungin tietyillä alueilla, toreilla, puistoissa ja ostoskeskuksissa. Kielto on asetettu edellisvuosien tapaan uudenvuodenaaton ajaksi. Kieltoalueisiin on tullut kaksi uutta aluetta: Kansalaistori ja Makasiinipuisto.

Päätös koskee seuraavia alueita:



1. Ydinkeskustan alue, joka sisältää seuraavat katualueet; Yliopistonkatu – Mikonkatu – Rautatientori – Asema-aukio – Elielinaukio – Töölönlahdenkatu –Makasiinipuisto – Kansalaistori – Mannerheiminaukio – Paasikivenaukio – Salomonkatu – Narinkkatori – Simonkatu – Mannerheimintie – Erottaja – Eteläesplanadi – Kauppatori – Mariankatu – Aleksanterinkatu – Senaatintori



2. Oulunkylän ostoskeskus



3. Ylä-Malmin tori



4. Pihlajamäen ostoskeskus



5. Ala-Malmin tori



6. Töölöntori



7. Vanha kirkkopuisto (nk. ruttopuisto)



8. Maatullinaukio



9. Kontulan ostoskeskus



10. Itäkeskuksen kauppakeskus ja Tallinnan aukio



11. Helsingin Kauppahallin tausta-alue pysäköintialueineen



12. Sinebrychoffin puistoalue



13. Kaisaniemen ja Kaivopuiston puistoalueet



14. Kannelmäen Sitratorin, Nuorisotalon ja Kannelmäen asema-alueet



15. Malminkartanon aukio ja Malminkartanon asema-alueet



16. Vaasan aukion alue



17. Hakaniemen tori ja Ympyrätalon alue