Norjalainen hiihtolegenda yllätti epäonnistumisen jälkeen: ”Ostan litran viinaa”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hiihtäjät ovat antaneet poikkeuksellisen väkeviä lausuntoja julkisuuteen Tour de Ski -kiertueelta. Suomalainen Krista Pärmäkoski sanoi, että hänen neljäs sija kymmenen kilometrin perinteisellä hiihdolla sai vituttamaan. Nyt samaa mieltä on viime vuoden 50 kilometrin maailmanmestari, norjalainen Emil Iversen.

Miehen kausi on mennyt pyllylleen. Hän ilmoitti keskiviikkona jättävänsä Tour de Skin kokonaan välistä sijoittuessaan 59. sijalle. Hän hävisi 15 kilometrin hiihdossa suomalaiselle voittajalle, eli Iivo Niskaselle yli kolme minuuttia. Suksi ei ole kulkenut muutenkaan tänä vuonna.

– Ajattelen vain, että ostan huomenna litran viinaa tax free -kaupasta ja aloitan uuden vuoden puhtaalta pöydältä ja pää kipeänä, Iversen suunnitteli NRK:n haastattelussa.

Iivo Niskasen sisko Kerttu Niskanen voitti naisten 10 kilometrin hiihdon Tour de Skissä. Kerttu Niskanen siirtyi samalla naisten kilpailun kärkeen kokonaispisteillään. Iivo Niskanen on sarjan kolmantena.