Danny kommentoi kolmiodraamaa: ”Haluan, että ihmissuhteeni voivat hyvin”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomalainen iskelmätähti ja musiikkineuvos Danny, eli Ilkka Lipsanen, on jatkuvasti otsikoissa naissuhteidensa vuoksi. Hänen on kerrottu lähentyneen uudestaan laulaja Erika Vikmanin kanssa, vaikka nainen petti musiikkineuvosta vastanäyttelijänsä kanssa vuonna 2020.

Sitten Danny palkkasi itselleen parikymppisen assistentin Helmi Loukasmäen. Neitokainen on viettänyt tiiviisti aikaansa 79-vuotiaan laulajan kanssa. On puhuttu jopa kolmiodraamasta Dannyn, Erikan ja Helmin kesken.

– En voi vahvistaa ajatusta kolmiodraamasta, koska mitään draamaa ei ole, Danny kirjoittaa Instagramiin.

– Helmi, alunperin yhteistyökumppanini, on hieno ja mitä mainioin lähimmäinen, joka on ja on ollut paikalla ja jatkanut yhteistyötämme ja elämäämme pyynnöstäni.



Hän on ahkera, lahjakas, osaava ja vastuullinen kanssaihminen. Helmi ei ole elämässäni vasten tahtoani, joten kysymys ei ole mistään roikkumisesta, tai siitä, että jokin paikka olisi luovutettava, kuten pahaa ilmapiiriä luova henkilö tahtoisi, hän jatkaa.

Samalla mies myöntää, että hänen välinsä ovat lähentyneet Erikan kanssa. Hän ei ole kertomansa mukaan aiemminkaan katkaissut ihmissuhteitaan, vaikka ne olisivat päätyneet eroon.

– Haluan, että ihmissuhteeni voivat hyvin.