Oulun poliisi nappasi vaarallisen kaaharin – 175 km/h kahdeksankympin alueella ja 58 kertaa kortittomana vuodessa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Oulun poliisilaitos on mitannut huiman ylinopeuden ajoneuvolle, jota kuljettu poliisin vanha tuttu. Auto kurvailai Kuusamontiellä 175 kilometrin tuntivauhtia, vaikka alueella on 80 km/h -nopeusrajoitus. Poliisit saivat auton satimeen maanantaina 3. tammikuuta kello 01:50.

– Poliisi suoritti liikennevalvontaa Oulussa, kunnes partio kiinnitti huomiota henkilöautoon, jonka nopeudeksi mitattiin Kuusamontiellä 175 km/h. Kuljettajan paikalta havaittiin henkilö, joka oli ajokiellossa toistaiseksi ja henkilöllä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Kuljettaja on jäänyt poliisin haaviin 58 kertaa vuoden sisällä ilman ajokorttia. Henkilöä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi häntä epäillään jälleen kerran kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.