Jymy-yllätys! Tiktak-yhtyeen Emppu on The Rasmus -yhtyeen uusi kitaristi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

The Rasmus -yhtyeen leirissä tapahtuu suuria asioita. Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin lukeutuva yhtye kilpailee euroviisuedustajan paikasta UMK-kilpailussa uuden kitaristin voimin.

The Rasmus -yhtyeen uudeksi kitaristiksi on valittu Emilia ”Emppu” Suhonen. 36-vuotias muusikko tunnetaan parhaiten takavuosien suositusta Tiktak-yhtyeestä. Hän on myös tehnyt soolouraa ja soittanut Mira Luodin yhtyeessä.

– Vaikka jännitti mennä ekaa kertaa jäbien kanssa treenikämpälle koesoittoon, mulla oli kuitenkin vahva luotto, että tästä tulee hyvä homma. Tuo fiilis osoittautui oikeaksi ja yhdessä soittaminen tuntui ihan tosi luonnolliselta heti ensimmäisestä riffistä asti, Suhonen kertoo tiedotteessa.

– Emppu on karismaattinen, energinen ja superlahjakas muusikko, joka monipuolisuudellaan nostaa bändimme vielä uudelle tasolle. Tämä tuntuu todella luonnolliselta, aivan kuin näin olisi aina kuulunut olla, The Rasmuksen laulaja Lauri Ylönen kuvailee.

The Rasmuksen perustajajäseniin lukeutuva Pauli Rantasalmi ilmoitti sunnuntaina jättävänsä yhtyeen. The Rasmus kilpailee helmikuussa UMK:ssa Jezebel-kappaleellaan, joka on tehty yhteistyössä tuottajalegenda Desmond Childin kanssa.