Karrueche Tran öljyttynä biksuissa – sänkykuva leviää verkossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Karrueche Tran on Yhdysvaltalainen malli, joka on tullut tunnetuksi myös elokuvista ja televisiosta. Hän on näytellyt viime vuosina muun muassa Claws-komediasarjassa ja Deputy-rikosdraamassa. Viime aikoina kaunotar on kuitenkin ollut otsikoissa lähinnä upeiden somekuviensa merkeissä.

Tällä kertaa Tran poseeraa makuuhuoneensa sänkyyn nojaillen. Biksuihin pukeutunut kurvitar otti itsestään selfien ilmeisesti öljyttyään ensin itsensä auringonpalvontaa varten.

Aasialais- ja afroamerikkalaistaustainen Karrueche Tran nousi julkisuuteen 2010-luvun alkupuolella niin mallintöiden kuin televisiorooliensa ansiosta. Hänet muistetaan myös on-off -suhteestaan R&B-laulaja Chris Brownin kanssa. Pariskunnan erottua Tran haki oikeudessa lähestymiskieltoa Brownille, ja sellainen myönnettiinkin tähdelle viiden vuoden ajaksi.