Lala Kent kihlauksestaan: ”Parisuhde perustui pelkästään valheisiin”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Alle vuoden ikäisen Ocean-tyttären äiti ja realitytähti Lala Kent on kertonut, että hänen kihlauksensa lapsen isään, tuottaja Randall Emmettiin, on ollut yksi iso valhe. Mies on käytännössä ollut uskoton koko heidän parisuhteensa ajan sekä valehdellut varallisuutensa ja menestyksensä.

– Tiedän, että hän on lähettänyt ihmisille viestejä, joissa todistelee uskollisuuttaan, mutta minulla on todisteita pettämisestä, 31-vuotias Vanderpump Rules -sarjan tähti Lala Kent kertoo.

– Pohjimmiltaan uskon, että olin parisuhteessa, joka perustui pelkästään valheisiin. Nyt olen vapaa ja voimakkaampi kuin koskaan aiemmin, hän jatkaa podcastissaan.

Parisuhde kesti kolme vuotta. Nyt Kent haluaisi kiittää Emmettin kanssa Nashvillessa naista pettäneitä henkilöitä, koska realitytähden mukaan he pelastivat Lalan valheellisesta suhteesta. Emmett oli myös väittänyt Kentille, että kihlasormus oli 150.000 dollarin arvoinen. Todellisuudessa sormuksen arvo oli mitätön, eikä timantti ollut aito.