Kanye West raivostui videosta – North West -tyttären huulipuna oli liikaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Julkisuudesta tuttujen Kim Kardashianin ja hänen ex-aviomiehensä Kanye Westin tytär North West esiintyi Tiktok-videolla äskettäin. Tytöllä oli videolla huulipunaa ja tämä sai hänen isänsä Kanye Westin raivon partaalle. Tyttö esitti videolla Grinch-peikon Max-nimistä koiraa.

Kanye West raivostui näkemästään. Hän välitti serkkunsa avulla viestin Kim Kardashianille, että hän ei haluaisi nähdä tytärtään ollenkaan Tiktokissa, eikä ainakaan huulipunassa. Vaikka huulipuna oli lähinnä maskeeraustarkoituksessa, suuttui Kanye West siitä äärimmäisen paljon. Mirror on julkaissut North Westin kuvan. Kanye West on vaatinut jo aiemmin lastensa pysyvän poissa sosiaalisesta mediasta.

– Olen pyytänyt samaa jo aiemmin, kun sama kävi ilman että olisin ollut siitä tietoinen. Ja nyt se kävi uudelleen. Tuntuu kuin hän ärsyttäisi minua tahallaan tai yrittäisi saada minua suuttumaan saadaseen aikaan jonkinlaisen tärähtäneen tarinan, Kanye West kertoi Hollywood Unlockedin haastattelussa.