EU:n sisäinen matkustaminen muuttuu – näin kauan koronarokotustodistus on voimassa

Matkailu Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronarokotustodistuksen käyttö on muuttunut EU:n sisäisessä matkustuskäytössä tässä kuussa. Koronarokotustodistukset hyväksytään helmikuusta lähtien EU:n sisällä matkustaessa van yhdeksän kuukauden ajan perussarjan viimeisen rokotteen saamisesta.

Suomessa käytetyillä rokotteille perussarja tarkoittaa kahta rokoteannosta. Mikäli siis esimerkiksi toisen rokoteannoksen on ottanut syyskuussa, vanhenee todistus kesäkuussa 2022. Kolmannen rokotteen saaneille kiirettä ei kuitenkaan koidu, sillä sen saamisen jälkeen voimassaoloa ei toistaiseksi rajoiteta.

Rokotustodistuksen yhdeksän kuukauden voimassaoloaika hyväksyttiin EU-komission toimesta joulukuussa. Todistuksen käytön rajoituksista tiedottivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Kela.