The Harlins alkaa huhtikuussa – sarja seuraa Johanna ja Renny Harlinin elämää

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Huhtikuussa alkava The Harlins -realitysarjassa kurkistetaan legendaarisen elokuvaohjaaja Renny Harlinin sekä tämän puolison Johannan vauhdikkaaseen elämään. Sarjassa seurataan Harlinien isoa vuotta. Harlinit solmivat kihlat vuosi sitten ystävänpäivänä ja avioituivat viime kesänä.

Tällä hetkellä Kreikassa asuvilla rakastavaisilla on nyt iloisia uutisia kerrottavanaan: he odottavat kesävauvaa. Johanna ja Renny Harlin ovat kertoneet avoimesti lapsitoiveistaan.

– Tätä olen rukoillut koko elämäni pikkutytöstä asti. Tämä on ollut iso unelmani, ensimmäistä lastaan odottava Johanna Harlin kertoo.

– Suurin haaveeni on ollut se, että löytäisin tästä maailmasta sellaisen ihmisen, jota rakastaisin niin paljon ja hän rakastaisi minua, että me haluaisimme luoda yhdessä perheen, joka on rakkauden ja yhteisyyden keskusta. Haave on nyt toteutumassa, Renny Harlin jatkaa.

Hänellä on entuudestaan reilu parikymppinen Luukas-poika. Mtv-palvelussa esitettävässä The Harlins -sarjassa tullaan näkemään se hetki, kun Johannan tekemä raskaustesti näytti positiivista.