Hurja näky videolle – postia kuljettanut rekka sillalta jokeen

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Massachusettsissa todistettiin taannoin veret seisauttavaa onnettomuutta postia kuljettanut ajoneuvoyhdistelmän suistuttua alas sillalta. Kuin ihmeen kaupalla kuljettaja selvisi tapahtuneesta ilman vammoja.

Onnettomuus tapahtui Charles-joen ylittävällä sillalla Bostonin lähettyvillä lauantaina 26. helmikuuta. Tieltä suistunut ajoneuvoyhdistelmä putosi noin 15 metrin matkan alapuolella olleeseen jokeen. Tilanne tallentui viraalina sittemmin levinneeksi valvontakameran videoksi.

Palokunnan mukaan kuljettaja ei osannut uida, joten hän pelastautui ryömimällä ulos ohjaamosta ja kiipeämällä perävaunun päälle odottamaan pelastajia. Kuljettajan onneksi palokunnalla ei kestänyt kauaa selvitä onnettomuuspaikalle, sillä yksiköt olivat juuri tapahtumahetkellä lähialueella. Ajoneuvoyhdistelmän saaminen pois vedestä osoittautui NBC-uutissivuston mukaan haastavaksi.