Mainio uutinen: Vähäinenkin liikunta suojaa muistisairauksilta

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Liiku riittävästi ja syö terveellisesti. Siinäpä ovat yksinkertaisimmat ohjeet yleiseen hyvinvointiin. Tuore väestötutkimuksiin perustuva analyysi vahvistaa, että liikunnan harrastaminen keski-iässä pienentää riskiä sairastua muistisairauteen vanhuudessa.

Liikunnan merkitystä aivoterveydelle on tutkittu paljon. Tutkimuksissa on saatu viitteitä liikunnan aivoterveyttä suojaavasta vaikutuksesta, mutta tulokset ovat olleet osin ristiriitaisia. Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen yhteistyönä tekemässä meta-analyysitutkimuksessa kerättiin aiemmin julkaistut liikunnan ja muistisairausriskin yhteyttä havainnoineet tutkimustulokset ja analysoitiin ne yhdessä. Tutkimus kattoi 58 tutkimusartikkelia, joissa oli tarkasteltu yhteensä yli 250.000 henkilöä eri puolilta maailmaa.

British Journal of Sports Medicine -tiedelehdessä julkaistut tulokset osoittavat, että liikuntaa harrastavien riski sairastua erityyppisiin muistisairauksiin on alentunut. Liikuntaa harrastavilla on pienempi riski sairastua sekä Alzheimerin tautiin että vaskulaariseen eli verisuoniperäiseen muistisairauteen. Meta-analyysissä arvioitiin myös liikunnan määrän vaikutusta riskiin sairastua muistisairauteen.

– Analyysiemme perusteella erityisen tärkeää oli se, että liikkui edes vähän, toteaa tutkijatohtori Paula Iso-Markku Helsingin yliopistosta.