Noin 5 000 naista sairastuu rintasyöpään vuosittain – syöpiä ehkäistään tehokkaasti seulonnoilla

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5.000 suomalaisnaista. Lisäksi rintasyövän esiasteita todetaan yli 600 naisella. Rintasyöpä yleistyy vaihdevuosi-iän lähestyessä.

Rintasyövän syntyyn vaikuttavat monet tekijät. Riskiä lisäävät muun muassa ikääntyminen, vaihdevuosioireiden hormonihoito, perinnöllinen alttius ja ylipaino. Varhaisvaiheessa havaitun rintasyövän ennuste on hyvä.

Rintasyöpäseulonnoilla eli mammografiaseulonnoilla voidaan havaita mahdollinen muutos rintakudoksessa jo ennen oireiden ilmenemistä. Mammografiaseulonta vähentää siihen osallistuvien rintasyöpäkuolemia noin kolmanneksella. Sairaanhoitopiirit kutsuvat naisia säännöllisesti rintasyöpäseulontaan.

Esimerkiksi Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä Keusote tarjoaa yhdessä Suomen Radiologikeskuksen kanssa mammografiaseulonnan kaikissa alueensa kunnissa. Mammografiaseulontoihin osallistuminen vaihtelee jonkin verran kuntakohtaisesti. Ahkerimmissa kunnissa seulonnassa käy lähes 85 prosenttia kutsun saaneista, kun taas joissakin kunnissa määrä jää noin 70 prosenttiin.

Rintasyöpäseulonta on jatkunut Suomessa vuosikymmeniä, mutta viime vuosina seulontaan osallistuminen on vähentynyt. Kun aiemmin lähes 90 prosenttia kutsutuista naisista kävi seulontamammografiassa, osuus on nykyään hieman yli 80 prosenttia. Syitä muutokselle ei tiedetä. Rintasyövän seulontaan kutsutaan 50–69-vuotiaat naiset kahden vuoden välein.