Poliisi muistuttaa: ”Emme kysele kansalaisten verkkopankkitunnuksia”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Oulun poliisi tutkii valepoliisitapauksia, joissa asianomistajalta yritettiin huijata rahaa esiintymällä poliisina puhelimessa. Poliisi tutkii tekoa nimikkeillä törkeän petoksen yritys ja virkavallan anastus.

Poliisi kertoo, että oululaiselle miehelle soitti henkilö, joka esittäytyi poliisiksi maaliskuun puolessa välissä. Soittaja kertoi keksityn tarinan asuntomurrosta. Tarinan avulla soittaja sai miehen luovuttamaan hänelle pankkitunnuksensa.

Rahojen siirto pystyttiin kuitenkin estämään, joten törkeä petos jäi yritykseksi. Poliisi on ottanut kiinni useita henkilöitä, joita se epäilee tutkittavana olevista rikoksista. Rikollisten yhtenä tekotapana on vedota kiireeseen ja äkilliseen tilanteeseen, jossa he väittävät toimivansa uhrin eduksi.

Poliisi muistuttaa, ettei se missään tapauksessa kysy verkkopankkitunnuksia. Niitä ei tiedustella puhelimitse eikä millään muullakaan tavalla. Poliisi saa rikostutkintaan tarvitsemansa tiedot suoraan pankilta eikä tarvitse asiakkaan pankkitietoja edes yö- tai viikonloppuaikaan.

– Edes hengen tai terveyden suojaamiseksi ei ole niin kiireistä tehtävää, että poliisi tarvitsisi asiakkaan verkkopankkitunnukset, poliisi vielä painottaa.