Teosto jakoi nyt miljoona euroa koronatukia: Apua sai 1 315 musiikin ammattilaista

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Teoston neljännellä koronatukikierroksella jaetaan miljoona euroa koronapandemiasta edelleen kärsiville säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille. Tuki maksetaan hakijoille pääsiäiseen mennessä.

Koronapandemian vaikutukset näkyvät musiikkialalla vielä pitkään. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 1.474 kappaletta, joista 1.315 hyväksyttiin. Alimmaksi tukisummaksi muodostui 270 euroa ja ylin mahdollinen summa oli 5.000 euroa. Jokaiselle hakijalle on ilmoitettu päätöksestä henkilökohtaisesti sähköpostilla.

– Monet musiikkialan ammattilaiset ovat joutuneet hakemaan muita toimeentulon lähteitä. Samalla vaarana on, että alalta poistuu korvaamaton määrä osaamista. Vuosina 2020–2022 jaetuilla koronatuilla haluamme osaltamme auttaa siinä, että ammattimaisilla musiikin tekijöillä sekä musiikkikustantajilla olisi mahdollisuus jatkaa työssään, kertoo Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen.