Viikate-yhtyeen kokoonpanossa muutoksia – perustajajäsen Simo Kairistola jättää bändin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisen metalliyhtye Viikateen kokoonpanossa tapahtuu muutoksia. Yhtyeen rumpali ja toinen perustajajäsen Simeoni ”Simo” Kairistola on joutunut ainakin toistaiseksi vetäytymään pois yhtyeen riveistä terveydellisistä syistä.

Viikateen tiedotteen mukaan päätöksen taustalla on Kairistolan lääkäriltä saama kuuloon liittyvä diagnoosi. Hän ei siis soita yhtyeen tulevalla levyllä, mutta on mukana hengessä ja valitsemassa uutta rumpalia.

– Tervehdys, olen päättänyt jäädä pois Viikatteen rumpupatterin takaa. Asiaan ei liity draamaa eikä riitaa. Kiitän kaikkia ihmisiä tuesta ja kannustuksesta näiden 26 vuoden aikana. Kauan eläköön Viikate!, Kairistola kirjoitti.

Vuonna 1996 perustettu Viikate tunnetaan rautalanka- ja iskelmämusiikista vaikutteita saaneesta melankolisesta suomimetallista. Yhtye alkaa työstämään helmikuussa 14. studioalbumiaan.