Mikä biksukaunotar! Janina ”Frostell” Fry julkaisi upean lomakuvan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen kaikkien aikojen suosituimpiin mallikaunottariin lukeutuva Janina Frostell, nykyinen Janina Fry, muodostui 1990-luvulla kotimaiseksi seksisymboliksi. Hän ryhtyi myöhemmin myös levyttäväksi artistiksi, jonka tunnetuin hitti on edelleen klubeilla ajoittain soiva I’ll Save My Tears.

Janina on nähty viime aikoina useasti upeissa kuvissa myös sosiaalisessa mediassa, jossa hänet nähdään tällä kertaa poseeraamassa kurvikkaana auringossa. Karibialla lekotteleva kaunotar kertoo viettäneensä edellisen päivän kokonaan merellä.

Viime vuosina Janina Fry ei ole enää kovin usein paistatellut julkisuuden valokeilassa, koska hän on keskittynyt lähinnä perhe-elämäänsä. Sosiaalisen median ulkopuolella julkkiskaunotar ei siis enää kovin usein poseeraa medioissa, mutta taannoin hän osallistui kuitenkin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan ja palautti varmasti monille suomalaisille mieleen hyviä muistoja.