Mitkä pakarat! Lady Gaga esitteli takapuoltaan uima-altaalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulaja-lauluntekijä Lady Gaga nähdään tänä vuonna valkokankaalla tositapahtumiin perustuvassa ja Ridley Scottin ohjaamassa House of Gucci rikoselokuvassa. Hän näyttelee elokuvassa Patrizia Reggiania, joka tuomittiin vankilaan entisen miehensä Maurizio Guccin murhan järjestämisestä.

Viime aikoina harvakseltaan paljastavissa kuvissa poseerannut supertähti on nyt esitellyt poikkeuksellisen auliisti pakaroitaan. Hän nimittäin julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan, jossa poptähti esittelee takapuoltaan uima-altaalla.

Lady Gaga kertoi aiemmin Vogue-lehdelle puhuneensa elokuvaroolinsa vuoksi yhdeksän kuukauden ajan italialaisella aksentilla niin kameroiden edessä kuin kuvausten ulkopuolellakin. Hän innostui metodinäyttelemisestä niin paljon, että hän alkoi jo reagoimaan asioihin hahmonsa tavoin.