Lisää Rock in the City -festivaaleja peruttu – nyt vuorossa Helsinki, Lahti ja Lappeenranta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kesän 2022 Rock in the City -festivaalikiertue supistuu aikaisemmista suunnitelmista. Helsinkiin, Lahteen ja Lappeenrantaan suunnitellut tapahtumat on jouduttu perumaan. Tapahtumien peruuntuminen johtuu lippujen heikosta ennakkomyynnistä. Kaikille lipunostajille palautetaan lippujen hinnan lisäksi myös käsittelymaksut.

– Olemme todella pahoillamme, että joudumme perumaan kolme Rock In The City -festivaalia. Meille yhtiönä peruutukset ja siirrot ovat raskaita päätöksiä myös taloudellisesti, emmekä niitä mielellämme tee. Kipeätkin ratkaisut on kuitenkin hyvä tehdä mahdollisimman ajoissa, jotta asiakkaat, bändit ja kaikki asianosaiset ehtivät reagoimaan peruutuksiin ajoissa, RH Entertainment Oy:n toimitusjohtaja Riki Huhtala kertoo tiedotteessa.

Rock in the City järjestetään edelleen Kuopiossa, Vantaalla, Kouvolassa, Oulussa, Rovaniemellä, Keravalla ja Porissa. Tapahtumien esiintyjiin lukeutuvat muun muassa Alice Cooper, Danko Jones, Blind Channel ja Stam1na.