Oasis-yhtyeen hajoamisen kitara myytiin jättisummalla – taustalla historiallinen tapaus

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläinen rockyhtye Oasis hajosi myrskyisissä merkeissä vuonna 2009. Nyt yhtyeen hajoamisen symboliksi muodostunut Oasis-tähti Noel Gallagherin rikkinäinen kitara on huutokaupattu.

Noel Gallagherin punainen Gibson-sähkökitara huutokaupattiin Pariisissa 385 500 euron hintaan. Aertpeges-huutokauppakamarin kitaraekspertti Jonathan Berg kertoi The Guardian -lehden mukaan soittimen olevan osa musiikkihistoriaa.

Oasiksen oli määrä esiintyä Pariisin Rock en Seine -festivaalilla vuonna 2009 yhtyeen Dig Out Your Soul -kiertueen loppuvaiheilla. Yleisölle kuitenkin ilmoitettiin yhtyeen esiintymisen peruuntuneen. Takahuoneessa Noelin ja hänen veljensä Liamin välit kuumenivat siihen pisteeseen, että kitara hajosi.

Noel Gallagherin mukaan kitaran rikkoi takahuoneessa hänen veljensä. Tapahtuneen seurauksena Noel päätti jättää yhtyeen lopullisesti.