Turkkiin matkustaville tärkeä muistutus

Matkailu · Tim Isokivi

Turkissa matkustavien on syytä kantaa mukanaan passia tai kuvallista henkilöllisyystodistusta muuallakin kuin vain lentokoneessa ja lentoasemilla. Paikallisen lain mukaan henkilöllisyys täytyy voida todistaa koska tahansa. Britannian ulkoministeriö on muistuttanut turisteja Turkin ankarasta henkilöllisyystodistukseen liittyvästä laista.

Mikäli kuvallista henkilötodistusta ei ole esittää viranomaisten sitä vaatiessa, voi seurauksena olla jopa pidätetyksi joutuminen. Asiasta uutisoi muun muassa Echo-lehti. Turkin pääteillä on myös runsaasti viranomaisten tarkistuspisteitä. Matkailijoita on kehotettu noudattamaan poliisin ohjeita turvatarkastuksissa.

Turkin lain mukaan täysi-ikäisillä on aina oltava mukanaan henkilöllisyyden osoittava asiakirja. Myös ulkomaalaisilla on velvollisuus esittää henkilötodistus ja oleskelulupa tai passi ja viisumi/passissa näkyvä maahantuloleima viranomaisille. Turkkiin matkustavan passin tulee olla voimassa vähintään kuusi kuukautta Turkkiin saavuttaessa.