Pelle Hermanni -elokuva saa ensi-iltansa syyskuussa – toinen elokuva jo työn alla

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Timo Koivusalon ohjaama Pelle Hermanni saapuu elokuvateattereihin 9. syyskuuta. Elokuvan pääroolissa legendaarisena Pelle Hermannina nähdään Vesa Vierikko, ja myös muissa rooleissa esiintyy maan eturivin näyttelijöitä. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet alkuperäisen Sirkuspelle Hermannin hahmon luonut kirjailija Simo Ojanen sekä Timo Koivusalo.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

– Olen erittäin riemuissani, että Aurora Studios saa tuoda valkokankaille Pelle Hermannin kaltaisen elokuvan. Kaikki sen ennakkoon nähneet ovat hurmaantuneet loisteliaan näyttelijäkaartin työhön ja mielikuvitusta kiehtovaan värikkääseen sirkusmaailmaan, kertoo Aurora Studiosin levitysjohtaja Hanna Lajunen.

Kyseessä on kotimainen koko perheen elokuva, mikä kutkuttaa nauruhermoja. Kesäkuussa aletaan kuvata jo toista Pelle Hermanni -elokuvaa Porin Kirjurinluodossa. Mukana on sama näyttelijäkaarti kuin syyskuussa ensi-iltaan tulevassa elokuvassa: Martti Suosalo, Iina Kuustonen, Hannu-Pekka Björkman, Minttu Mustakallio, Heikki Nousiainen, Tom Lindholm, Linda Wiklund, Ylermi Rajamaa ja Tuija Piepponen. Myös lahjakkaat lapsinäyttelijät Milo Tamminen ja Oona Hakanpää ovat tärkeissä rooleissa sirkusperheiden lapsina.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.