Fanit huolestuivat nähtyään Elton Johnin pyörätuolissa – näin tähti kommentoi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Fanit ovat huolestuneet englantilaismuusikko Elton Johnin terveydentilasta. Mediassa levisi hiljattain kuvia, joissa 75-vuotias tähti on pyörtuolissa. Eltonia kuljetettiin pyörätuolissa Saksan Leipzigin lentokentällä.

Elton Johnista otetut kuvat levisivät nopeast lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa. Kiertueella oleva tähti kommentoi kuitenkin sittemmin kohua, kuvaillen kuntoaan loistavaksi ja kertoen olevansa iloinen päästessään jälleen esiintymään. Muusikon mukaan pyörätuolin käytön taustalla oli hänen kiertueensa viivästymiseen johtanut lonkkavamma.

– Annan joka ilta kaikkeni enkä halua tuottaa pettymyksiä, varsinkaan kun kaikki ovat odottaneet niin kauan päästäkseen taas keikoille. Vastaanotto jokaisessa esiintymisessä on ollut mahtava ja rakastan jokaista minuuttia, Elton John kertoi sosiaalisessa mediassa.

– Osa lentokentästä oli suljettu, ja lentokoneeseen oli erittäin pitkä matka. Tiimini järjesti minulle ystävällisesti pyörätuolin, jotta voisin lepuuttaa lonkkaani keikan jälkeen. Siinä kaikki, tähti jatkoi.