Kierrätysliikkeen rintakuva paljastui antiikin ajan aarteeksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kierrätysliikkeistä ja kirpputoreilta voi tehdä toisinaan todellisia löytöjä. Harva kuitenkaan osaisi odottaa muutaman kymmenen euron hintaisen veistoksen paljastuvan korvaamattomaksi antiikkiesineeksi. Yhdysvaltalainen antiikkikauppias Laura Young osti vuonna 2018 Texasin Austinissa sijaitsevasta Goodwill-kierrätysliikkeestä 35 dollaria, eli noin 33 euroa maksaneen rintakuvan.

Youngin mukaan hänen huomionsa kiinnittyi siihen, kuinka vanhalta ja erityiseltä veistos näytti. Sotheby’s-huutokaupan asiantuntija vahvisti myöhemmin naisen epäilyksen osoittautuneen oikeaksi. Marmorinen rintakuva on peräisin antiikin Roomasta Juliusten-Claudisten aikakaudelta yli 2 000 vuoden takaa. Sen uskotaan esittävän Sextus Pompeiusta, isänsä kuoleman kostamisesta elämäntehtävän itselleen tehnyttä Julius Caesarin vihollista.

Vuosisatojen saatossa Saksaan päätynyt veistos katosi toisen maailmansodan jälkeen. San Antonio Express-News -lehden mukaan tutkijat uskovat sotilaan ottaneen rintakuvan mukaansa Saksasta Yhdysvaltojen armeijan perustettua tukikohtia maahan. Veistos tullaan palauttamaan Saksaan, mutta sopimuksen myötä se tulee olemaan esillä Texasin San Antonion taidemuseossa toukokuuhun 2023 saakka.