Squid Game tekee paluun – uudesta kaudesta jo esimakua

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Etelä-korealainen Squid Game nousi viime vuonna Netflixin yllätyshitiksi. Valtavan suosion saavuttaneelle sarjalle jäätiin odottamaan uutta kautta, joka on nyt virallisesti vahvistettu.

Squid Gamen uusien jaksojen paljastettiin Netflixin Twitter-tilillä saaneen vihreää valoa. Sarjan ohjaaja-käsikirjoittaja Hwang Dong-hyuk tarjosi jo hieman esimakua uudesta kaudesta. Ohjaajan kommentit voivat sisältää juonipaljastuksia sarjasta.

– Kesti 12 vuotta tehdä Squid Gamen ensimmäisestä kaudesta todellisuutta. Mutta Squid Gamelta kesti vain 12 päivää tulla kaikkien aikojen suosituimmaksi Netflix-sarjaksi, Dong-hyuk kertoi.

– Ja nyt, Gi-hun palaa. Front Man palaa. Kausi kaksi on tulossa. Ddaki-pukumies saattaa palata. Tutustutte myös Young-heen poikaystävään, Cheol-su:hun. Liittykää mukaamme uudelle kierrokselle, ohjaaja-käsikirjoittaja vihjasi.