Raju moka yhdysvaltalaiskoulussa – oppilaille annettiin tiivistysainetta maidon sijaan

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltalaisen koulun oppilaille juotettiin tiistaina vahingossa lattian tiivistysainetta. Raju virhe tapahtui peruskoulussa Alaskan Juneaussa. Sit Eeti Shaanáx̱-Glacier Valleyn peruskoulun kesäohjelman oppilaat valittivat aamupalalla tarjoillun maidon maistuneen pahalta.

Oppilaat myös valittivat sen polttaneen heidän suutaan ja kurkkuaan. Koulun henkilökunnalle selvisi, että lapsille oli tarjoiltu vahingossa maidon sijaan valkoista tiivistysainetta. Henkilökunta kehotti nopeasti lapsia lopettamaan nesteen juomisen ja ottivat yhteyttä myrkytyskeskukseen.

Asiasta ilmoitettiin myös lasten vanhemmille. Ainakin yhtä lasta hoidettiin paikallisessa sairaalassa. Aamupalaa tarjoili koulun ulkopuolinen NANA Management Services. CNN-uutissivuston mukaan viranomaiset tutkivat parhaillaan tapausta.