Bill Cosby tuomittiin jälleen seksuaalirikoksesta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijä Bill Cosby on ollut jälleen syytettynä seksuaalirikoksista. Valamiehistö totesi entisen näyttelijän syylliseksi. Oikeudenkäynnin mukaan 85-vuotias Cosby oli pakottanut Judy Huth -nimisen naisen koskemaan hänen penistään Playboy-kartanossa vuonna 1975. Huth oli teon aikaan 16-vuotias.

Oikeus määräsi maksamaan Huthille korvauksia yhteensä 500.000 dollarin verran. Huth syytti Cosbyb houkutelleen hänet ja ystävänsä Playboy-kartanoon muutama päivä sen jälkeen, kun oli tavannut heidät puistossa. Huth väitti, että Cosby sai hänet yksin makuuhuoneeseen, veti verkkarit alas ja tarttui hänen käteensä. Mies käytti sitä itsetyydytykseen, Variety uutisoi.

Tapauksen tutkinta ja käsittely on kestänyt kaikkineen 7,5 vuotta. Cosby ei saanut teosta muuta rangaistusta tai korvausvaatimusta. Näyttelijä tuomittiin taannoin kolmesta vakavasta seksuaalirikoksesta vankilaan lähes kolmen vuoden ajaksi. Tuomio tuli naisen huumaamisesta ja pakottamisesta seksiin vuonna 2004. Yhdysvaltojen korkein oikeus kumosi tuomion myöhemmin ja Cosby pääsi vapauteen vuosi sitten. Yli 50 naista on kertonut Cosbyn käyttäneen heitä seksuaalisesti hyväksi.