Tänään alkavan Weekend Festivalin ohjelmistossa on tapahtunut jälleen muutoksia. Perjantain pääesiintyjiksi kiinnitetyn rap-duo Rae Sremmurdin toinen puolisko Jxmmi ei pääse paikalle. Näin ollen Swae Lee esiintyy keikalla yksin.
– Odottamattomien matkustusongelmien vuoksi Jxmmi ei pääse Swaen mukaan Weekend Festivalille. Swae on valmiina ottamaan lavan haltuun suurimmilla Rae Sremmurd -hiteillä, kertoi duon edustaja Weekend Festivalin tiedotteen mukaan.
Samalla festivaali tiedotti indie-poppia esittävän lalaja-lauluntekijä Boy Pablon joutuneen perumaan esiintymisensä sairastumisen vuoksi. Tilalla on kotimainen Kuumaa. Aiemmin peruneen brittiduo A1 X J1:n tilalla nähdään puolestaan nosteessa oleva suomalaisräppäri Yeboyah.
Weekend Festival tiedotti aiemmin pääesiintyjäksi tarkoitetun yhdysvaltalaisräppäri Post Malonen peruneen keikkansa. Rae Sremmurd kiinnitettiin perjantain pääesiintyjäksi hänen tilalleen. Myös hiphop-artisti Lil Tjay joutui perumaan esiintymisensä jouduttuaan ammutuksi Yhdysvalloissa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Weekend Festival tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.