Koiran kanssa kesäisellä automatkalle? Muista nämä neuvot

Autot Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Moni ottaa kesälomamatkalle myös koiran mukaan. Liikenneturva kehottaa varmistamaan, että myös lemmikki matkustaa autossa turvallisesti ja mukavasti. Erityisesti syytä on huolehtia, ettei koiralla ole liian kuuma.

Taukopaikat kannattaa miettiä jo etukäteen, jotta koiraa ei joudu jättämään taukojen ajaksi autoon. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskisen mukaan parasta olisi antaa myös koiran jaloitella.

Jos koira täytyy jättää hetkeksi autoon, on sen hyvinvoinnista huolehdittava. Ohilkulkijoille voi jättää lapun tai ikkunaan, jos auton ilmastoinnin voi jättää päälle.

– Pysäköi auto varjoon, niin se ei kuumene liikaa. Ikkunat kannattaa jättää mahdollisuuksien mukaan auki.  Myös erilaisista aurinkosuojapeitoista voi olla apua auton pitämisessä viileänä, Taskinen kertoo.

Koiraa ei kannata pitää autossa irrallaan. Tavallisessa henkilöautossa lemmikki matkaa turvallisesti matkustamossa turvavöissä tai auton takatiloissa. Autokäyttöön sopivat koiranvaljaat on tarkoitettu kestämään myös kolaritilanteissa, ja tavaratilassa koiran kannattaa matkustaa siihen tarkoitetussa ajoneuvon rakenteisiin kiinnitetyssä häkissä tai kuljetuslaatikossa.

Läkähtymäisillään olevan koiran kuumassa autossa huomaavia neuvotaan huomauttamaan omistajalle, pyytämään lähikaupan infopistettä tekemään kuulutus, ottamaan yhteys hätäkeskukseen ja ottamaan rekisterinumero ylös. Äärimmäisessä hätätapauksessa on oikeutettua pelastaa ihminen tai eläin omin avuin.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.