Harvinaista herkkua: Kaksi suomalaisnaista WFA-liigan mestaruusjuhlissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kaksi suomalaisnaista pääsi juhlimaan Yhdysvaltojen arvostetuimman naisten amerikkalaisen jalkapallon liigan mestaruutta sunnuntaina Ohion Cantonissa. Women’s Football Alliancen (WFA) loppuottelussa kohtasivat Boston Renegades ja Minnesota Vixen. Tytti Kuusisen ja Jenna-Jamina Seilesin vahvistama Renegades voitti finaalin lukemin 32-12.

Suomen Tytti Kuusinen vastasi pelin avausmaalista ottelun ensimmäisellä neljänneksellä. Kuusisen touchdown siirsi Bostonin 6-0 johtoon. Mestaruus on Renegadesin neljäs perättäinen. J-J Seiles oli joukkueen mukana juhlimassa mestaruutta myös kauden 2019 päätteeksi.

Hävinneen Minnesota Vixenin puolustuksessa pelasi suomalainen Jonna Tuovinen. Bostonin Tytti Kuusinen sekä Minnesotan Jonna Tuovinen ovat nimetty jo Vantaalla heinä-elokuun vaihteessa pelattavien naisten MM-kisojen joukkueeseen 14 ensimmäisen julkaistun pelaajan joukkoon.