Jättivuoto: Miljoonien Twitter-käyttäjien tiedot myynnissä

Digi · Tim Isokivi

Twitteristä löydettiin tammikuussa haavoittuvuus, joka mahdollisti käyttäjien yksityisten tietojen päätymisen vääriin käsiin. Vielä tuolloin ei ollut tiedossa, että hakkerit olisivat ehtineet käyttämään haavoittuvuutta hyväkseen. Nyt vaikuttaa käyneen toisin.

Nyt pimeään verkkoon on ilmestynyt myyntiin miljoonien Twitter-käyttäjien tietoja sisältävä paketti. Tietoturvasivusto Restore Privacyn mukaan listalta löytyy jopa 5,4 miljoonan käyttäjän sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot. Vuodon kohteeksi on joutunut käyttäjiä eri puolilta maailmaa, ja joukossa on paketin myyjän mukaan niin kuuluisuuksien, yritysten kuin tavistenkin tilejä.

Twitter-haavoittuvuuden paljasti alkuvuodesta HavkerOne-foorumin käyttäjä nimimerkillä Zhirinovskiy. Twitterin henkilökunta tiedosti ongelman viisi vuorokautta myöhemmin. Ongelma korjattiin lopulta 13. tammikuuta.