Uuden GTA-pelin yksityiskohtia paljastettiin – voi ilmestyä jo lähivuosina

Digi Pelit Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Grand Theft Auto -pelisarjan kuudetta osaa on odotettu pitkään ja hartaasti. GTAV ilmestyi jo lähes yhdeksän vuotta sitten, ja jatko-osa on ollut työn alla ainakin vuodesta 2014 lähtien. Nyt pelistä on paljastettu vihdoin uutta tietoa.

Grand Theft Auto 6 -pelin tapahtumapaikkana toimii talouslehti Bloombergin raportin mukaan Miamin ja sen lähialueiden fiktiivinen versio. Alkuperäiset suunnitelmat useita Pohjois- ja Etelä-Amerikan alueita kattavasta pelialueesta hylättiin, mutta pelin maailman kerrotaan olevan huomattavasti edellisiä osia suurempi.

Yksi pelin päähenkilöistä tulee olemaan ensi kertaa pelisarjan aikana nainen. Raportin mukaan hahmo on latinalaisamerikkalinen, ja juonikuvio on Bonnie ja Clyde -vaikutteinen. Bonnie ja Clyde olivat rakastavaisia, jotka nousivat kuuluisuuteen mittavasta rikosten sarjastaan 1930-luvulla.

Rockstar Gamesin kehittämän ja Take-Two -yhtiön julkaiseman Grand Theft Auto 6 -pelin virallinen julkaisupäivä ei ole toistaiseksi tiedossa. Raportin mukaan julkaisua kaavaillaan kuitenkin vuosille 2023-2024.